St Olav Österbotten-hanke
Vuodesta 2019 lähtien on suunniteltu ja valmisteltu Pohjanmaan omaa pyhiinvaellusreittiä St Olav Ostrobothniaa, kulkemaan Kokkolasta etelään ja Kristiinankaupungista pohjoiseen. Reitti muodostuu noin 500 kilometristä, eritasoista tiestöä ja polkua rannikko-Pohjanmaan alueella, ja se on jaettu 21 päiväetappiin.
Pyhiinvaellusreitin kehitystyö on tehty St Olav Österbotten-hankkeen puitteissa, tarkoituksena luoda eurooppalainen kulttuurireitti ja pyhiinvaellusreitti Pohjanmaalle. Reitti tullaan yhdistämään ruotsalais-norjalaiseen St Olavssledeniin, joka lähtee Sundsvallista ja päättyy Trondheimiin. Pohjanmaan reitti tulee tällöin osaksi Euroopan pohjoisinta kulttuurireittiä, joka on sertifioitu Euroopan neuvoston toimesta.
Aikomuksena on saada sertifiointi vuoden 2023 aikana. Pidämme reitin sertifiointia upeana mahdollisuutena koko Pohjanmaalle tulla osaksi Euroopan kulttuurireittien verkostoa. Se sijoittaa alueen Euroopan kartalle, ja tuo uutta näkyvyyttä. Se tarjoaa uusia mahdollisuuksia järjestöille, yrityksille, yhdistyksille ja kunnille kehittää ja markkinoida palveluja ja tuotteita paikallisille, alueellisille, kansallisille ja kansainvälisille vaeltajille ja vierailijoille.
Linkki Euroopan neuvoston sertifioituihin kulttuurireitteihin: https://www.coe.int/en/web/cultural-routes
UUTTA
- YLE:n raportti (teksti) St Olav Ostrobothniasta 23.5.2023
- Svenska YLE:n radiolähetys Söderfjärdeniltä, St Olav Ostrothnian ajankohtaisesta tilanteesta
- Vasabladet ja Österbottens Tidning, lehtiartikkeli 7 ja 8.6.2023
Projektiryhmän yhteyshenkilöt:
• Carola Wiik, projektipäällikkö, Kvarnen samkommun
• Martin Näse, reittisuunnittelu, Kvarnen samkommun
• Heidi Hummelstedt, historiallinen tausta, luonto- ja kulttuurinähtävyydet, KulturÖsterbotten
Referenssiryhmän muut jäsenet:
• Angelique Irjala, Kristiinankaupungin elinkeinokeskus
• Åsa Blomstedt, KulturÖsterbotten
• Ann-Sofi Backgren, Merenkurkun neuvosto ja Ruokavirasto
• Annina Ylikoski, Pohjanmaan liitto
• Lilian Petterson-Smeds, Oravaisten historiallinen yhdistys
Hanketietoa:
• Hankkeen omistaja: Kvarnen kuntayhtymä
• Osatoteuttajia: KulturÖsterbotten och Kristiinankaupungin elinkeinokeskus
• Hankealue: rannikko-Pohjanmaa (Kokkola-Kristiinankaupunki välinen alue)
• Aikataulu: hanke käynnistyi 2019, jatkuva
Rahoitus:
• Euroopan maaseutuvirasto; Leader
• Svenska kulturfonden
• Harry Schauman-säätiö
• Opetus- ja kulttuuriministeriö
• Budjetti noin 250.000 €
The pilot project St Olav Pathway
The route of St Olav ways is a Nordic pilgrimage hiking route certified by the Council of Europe (www.coe.intl) through ACSOW Association in Norway. St Olav Way consists of different pilgrimage hiking routes in Finland, Sweden and Norway.
The pilot project St Olav Pathway joins the project partners Kvarnen samkommun (Kvarnen joint municipality) administering St Olav Ostrobothnia in Finland and Selånger församling (Selånger parish) administering St Olavsleden in Sweden with the overall objective of cross-border networking and collaboration. Furthermore, the objective is to make plans for cross-border co-working methods, organization structures, task management, financing, joint development, sustainability and quality certifications systems possible to implement into these cultural routes. This with the aim of forming a development strategy and joint large scale project with partners and possible stakeholders such as municipalities, associations, organizations and MSMEs discovered through this project. The objective of this project is also to carry out a historical survey deepening our knowledge and understanding about our joint cultural and historical heritage in St Olav as well as a
survey of methods and strategy for how to implement the democratic values stated by Council of Europe into St Olavsleden and St Olav Ostrobothnia.
Council of Europe certification rules states continuous development as a certification criterium. The project results support the certification criteria in every sense. The results will be used by the project partners as well as stakeholders such as collaborative partners, municipalities, associations, parishes and MSMEs. The project results strengthen the joint brand of St Olav and the geographical area locally, regionally, nationally, and internationally.